INSTAGRAM

tiistai 4. lokakuuta 2022

VIIMEISTELY LUO KODIN

 XOXO SN


Yhteistyössä CENT



Ostin noin vuosi sitten ensiasuntoni, jonka isäni oli uudistamassa ja remontoimassa lattiasta kattoon. Asunto oli jo valmiiksi siistissä kunnossa ja olisi varmasti vuokrakämppänä kelvannut erinomaisesti. Se ei kuitenkaan täyttänyt laatu- ja ulkonäkötoiveitani, joten suunnittelin sen kokonaan uudestaan tehden siitä "oman näköiseni". Omistaessani sen ajattelin, että saan tehdä siitä juuri sen näköisen kuin haluan; kotoisan, elegantin ja siistin. 

Halusin hyödyntää materiaaleissa puuta ja eri neutraalin, sekä valkoisen ja mustan värisävyjä. Materiaalina puu on monikäyttöinen ja luo juuri sellaista kodinomaista lämpöä ja rauhallista fiilistä, mitä kotiini kaipaan. Etsin mm. Pinterestistä ja eri somekanavista inspiraatiota ja ajatuksia mitä kaikkea haluaisin kotiini luoda. Ihastuin heti sormipaneelista tehtyyn sängynpäätyyn ja halusin sellaisen myös omaan makuuhuoneeseeni. Myös erilaiset rimoitukset, joilla peitetään tyylikkäästi pattereita, ovat esteettisiä ja pehmentävät huonetta rautaisten pattereiden sijaan. Variaatioita näihin löytyy useita, niinpä aloitimme suunnittelemalla omaan asuntooni sopivimmat ratkaisut. CENTin nettisivuilta löytyy myös selkeät paneloinnin perusohjeet, joista saa tarvittaessa paljon neuvoja itse tekemiseen. 

Sormipaanelista sängynpääty

CENTin valikoimasta löytyy laaja kirjo eri sisustuspaneeleja ja -listoja, joita kävin myös K-Raudassa ihastelemassa. Dyyni -paneeli ja perinteinen sormipaneeli sopivat mielestäni erinomaisesti makuuhuoneeseen. Näiden välillä arpoessa päädyin lopulta perinteiseen männystä tehtyyn valkolakattuun sormipaneeliin.

Näytin isälleni kuvia sängynpäädyistä ja keskusteltiin yhdessä millä tyylillä sitä lähdetään rakentamaan. Itse halusin siihen "leijuvat" yöpöydät ja isäni ehdotti lisäksi pistorasioita ja LED-nauhaa, jonka rakentaisi osaksi asuntoni älyvalojärjestelmää, jota pystyn ohjailemaan myös kotoa poissa ollessani ja tekemään siihen erilaisia automaatioita. Sängynpääty oli nyt hyvin suunniteltu. Paneelit saapuivat nopeasti rahdilla porraskäytäväni eteen, josta kannettiin ne sisään ja projekti sai alkaa. Sormipaneelit näyttivät todella laadukkailta ja tasavärisiltä ilman silmäänpistäviä oksia tms. Valkolakattu pinta teki puun nätin vaaleaksi säilyttäen kuitenkin puunsyyt, jotka luovat elävän tunnelman. 


Muistan sen fiiliksen, kun töistä tullessani sängynpääty oli valmiina. Se näytti niin hienolta ja muutti makuuhuoneen fiiliksen juuri sellaiseksi kun halusinkin. Integroidut yöpöydät ja led-nauhat sopivat siihen täydellisesti ja pistorasiat toivat käytännöllisyyttä, koska tämän ajan taloissa niitä ei ole ikinä liikaa. Sormipaneelin päälle tehty liimapuukansi toimii lisäksi tasona, jolle voi laittaa koriste-esineitä ja tauluja tai säilyttää kirjoja yöpöydän sijasta. Kaverini ovat kommentoineet makuuhuoneen näyttävän hotellihuoneelta, jonne jokainen haluaisi yöpymään.


Patteriverhoilu rimoista

Olohuoneeni ikkunan alta löytyy vanhan kerrostalon patteri, jonka peittäminen esteettisemmäksi tuli samalla ajankohtaiseksi. Sattumalta vastaan tuli rimoista tehty verhoilu, jonka päälle pystyi tekemään leveämmän ikkunalaudan. CENTin valikoimasta löytyi täydellisesti tähän tarkoitukseen valkolakatut männystä tehdyt rimat, jotka sopivat hyvin yhteen makuuhuoneen sormipaneeleiden kanssa. Tässä projektissa oli tärkeää varmistaa riittävä ilmanvaihto, jotta pattereiden lämpö pääsee leviämään. Lisäksi oli tärkeää huomioida, että termostaatti jää vapaaksi, jotta sen säätäminen onnistuu. Rimoista tehtiin lopulta hieman korkeammat mitä patteri, koska päälle tehtiin vielä uritettu ikkunalauta. Olen tämänkin lopputulokseen todella tyytyväinen, sillä patteriverhoilu ei vain parantanut ulkonäköä, vaan toi myös lisää käytettävyyttä, sillä nyt se toimii loistavana sivupöytänä sohvalla istuville. 

Mikäli itselläsi on ajankohtaista tehdä remonttia tai hyödyntää puuta sisustuksessa, käy ihastelemassa tuotteita Centin nettisivuilla tai laajan jälleenmyyjäverkoston myymälöissä.



Tunnisteet: tee itse sängynpääty, sormipaneelista sängynpääty, sormipaneeli, puu sisustuksessa, patteririmoitus, remontointi, sisustus, moderni, koti

torstai 6. tammikuuta 2022

RAVINTOLA-ARVOSTELU: LUDU

XOXO SS & SN


Turku on tunnettu kattavasta ja laadukkaasta ravintolakulttuurista, joka tarjoaa kerta toisensa jälkeen uusia makuelämyksiä myös kaiken maistaneille. Joulukuussa havahduimme siihen, että seasta löytyi vuonna 2013 avattu ravintola Ludu, jota kumpikaan meistä ei ollut kokeillut aikaisemmin. Tämä virhe tuli korjatuksi uutena vuotena ja kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen. 


Otimme viiden ruokalajin maistelumenun, joka alkoi mielipiteitä jakavalla säilykesilakalla. Neljästä yhden mielestä homma toimi, mutta me muut koimme, että säilykesilakka ei kuulu hyvätasoiseen ravintolaan. Lisukkeet olivat yksinään hyvä, mutta silakan maku oli voimakas eikä sen olemusta saatu kierrettyä tai kaarrettua yrityksistä huolimatta. 



Toinen alkuruuista sen sijaan sai meiltä kaikilta täydet pisteet. Paahdettu kurpitsakeitto munakoisotahnalla ja rusinagranolalla oli ihan älyttömän hyvää ja menun ruokalajeista ehdottomasti paras. 



Pääruuaksi tarjoiltiin karitsan paahtopaistia perunavaahdon, rapean vehnän ja puolukkakastikkeen kera. Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei näin viikon jälkeen enää tarjoa minkäänlaisia mielikuvia kokemuksesta. Mitäänsanomaton olisikin hyvä termi kuvaamaan kokonaisuutta.



Jälkiruokia oli kaksi, joista kummatkin sisälsivät yllätykseksemme jäätelöä tai sorbettia. Ensimmäisenä tarjoiltiin sitruunasorbetti basilikaöljyllä ja ilta päättyi pullajäätelöön hapanleipäkreemillä, kanelicrumblella ja kuningatarkiisselillä höystettynä. Jälkiruokien olisimme odottaneet olevan hieman enemmän toisistaan poikkeavia, mutta kummatkin kyllä maistuivat makujensa puolesta koko seurueelle.


Päällimmäisenä menusta jäi mieleen irvistyksiä aiheuttavat silakat ja ihan älyttömän hyvä kurpitsakeitto. Viinipaketin viinit oli hyvin mietitty ruokiin sopiviksi. Ruuat jättivät lähtökohtaisesti toivomisen varaa eikä Ludu tällä menulla olisi ensimmäisenä listallamme. Potentiaalia oli kyllä kovasti ja testaamme ravintolan mielellämme uudestaan, kun menu on vaihtunut mieltymyksiämme paremmin vastaavaksi. 


Lähes yksimielisin ajatuksin annamme ravintolalle tällä kokemuksella arvosanaksi 7,5/10. 


keskiviikko 15. joulukuuta 2021

JOULUINEN PAVLOVA (gluteeniton ja maidoton)

 xoxo SS

Syksyn aikana on tullut vietettyä jos jonkinmoista illanistujaista, joista yhteen halusin panostaa leipomisen merkeissä oikein erityisesti. Koska yhdellä tytöistä oli syntymäpäivät ja joukossa oli erikoisruokavalioita, niin pääsin miettimään tarjottavaa uusista näkökulmista. Tämä aivan täydellinen syys/talvipavlova olikin oikea hitti ja se mitä jäi illalta yli hävisi aamun brunssin merkeissä parempiin suihin alta aikayksikön. Inspiraation reseptiin sain Annin uunista -blogista ja lopullinen versio syntyi hieman muokkailemalla alkuperäistä.

Jos siis mietit jälkiruokaa joka olisi gluteeniton ja maidoton, niin nappaa tästä mitä herkullisin resepti talteen. 


Pohja:
5 Munan valkuaista
3 dl Hienoa sokeria
1 tl Maissitärkkelystä
1 tl Valkoviinietikkaa

Kuumenna uuni 120 asteeseen. Sekoita keskenään sokeri ja maissitärkkelys ja vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeriseos valkuaisten joukkoon koko ajan vatkaten ja etikka vatkauksen loppuvaiheissa. Marenki on valmista kun se kiiltää ja pysyy kulhossa kääntäessä sen ylösalaisin. Kaada marenki leivinpaperilla vuoratulle uunipellille keoksi ja kaiva keskelle kuoppa. Paista marenkia 1,5 tuntia. (Tämän vaiheen voit hyvin tehdä jo edellisenä päivänä, jotta marenki ehtii jäähtyä)

Täyte:
3 dl Alpron vispikermaa
2 tl Vaniljasokeria

Vispaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri.

Karamellisoidut omenat:
6 Omenaa
Pari nokaretta voita/margariinia
0,75 dl Tummaa siirappia
2 tl Kanelia

Kutioi kuoritut omenat kuutioiksi. Kuumenna pannulla voi (tai maidoton margariini) ja lisää sekaan siirappi. Kaada joukkoon omenat ja mausta kanelilla. Anna omenoiden pehmetä ja kaada valmis seos kulhoon.

Crumble:
Pari nokaretta voita/margariinia
2 dl Tummaa siirappia
3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

Kuumenna pannulla voi, siirappi ja kaurahiutaleet. Kääntele tasaiseksi ja nosta pois liedeltä. 

Kokoa kakku kaatamalla marengin päälle ensin kerma, sitten omenat ja viimeisenä crumble. Nauti! 




maanantai 18. lokakuuta 2021

KUUMAILMAPALLOLENNOLLA

 XOXO SN

Sen verran ikimuistoinen kokemus, että ei tätä voi olla hypettämättä myös täällä. Lähdettiin poikaystävän kanssa yksi kaunis elokuinen keskiviikko kuumailmapallolennolle. Hän oli varannut sen jo aikaisemmin ja odoteltiin, että milloin vapautuu meille paikka. Päästiin kuin päästiinkin kesän toiseksi viimeisimmälle lennolle mukaan. Ihan loistavasti siis vielä tähän vuoteen ja mikä parasta, osui aika nappikeli yläilmoille! Päästiin lentämään kuulemma harvinaisesti pilvien yläpuolelle, josta näkymät oli uskomattomat.


Koko lentoprojekti aloitettiin koko porukan kanssa kasaamalla sekä täyttämällä pallo. Koko setissä taisi mennä vähän alle tunti, mutta aivan hujauksessa se tuntui menevän. Sen jälkeen hypättiin koriin ja hivuttiinkin pikkuhiljaa ilmaan. Lähdettiin Turun Messukeskuksen viereiseltä pellolta ja lennettiin aina Logomon, keskustan, Tuomiokirkon, Littoistenjärven ja vaikka minkä muun ylitse. Oli hauskaa bongailla omia ja kavereiden kämppiä sekä muita tuttuja paikkoja kotikaupungista. Kyllä Turku on vaan niin upea myös kilometrin korkeudelta! Laskeuduttiin yli tunnin jälkeen Piikkiöön pellolle, jossa taas yhteisvoimin laitettiin pallo kasaan ja pakattiin autoon, joka tuli meidät sieltä hakemaan. Lopuksi kuoharikilistelyt ja todistus käteen!


Ei tätä voi kuin suositella. En pelkää korkeita paikkoja, joten tämä ei itseäni jännittänyt laisinkaan. Olin enemmänkin into piukassa koko päivän. Ehkä eniten pelkäsin kännykkäni puolesta, kun toinen toistaan upeampia maisemia piti ikuistaa kamerarullalle. Onneksi sekin selviytyi maankamaralle saakka. :D


Olisi kiva kuulla, että onko siellä ruudun toisella puolella joku myös käynyt kuumailmapallolennolla? Tai onko tämä ehkä sellainen mistä ihmiset haaveilevat? Tuntuu, että itse ei edes ennen tajunnut miten siisti kokemus tämä oikein on.


PS. Tämä toimii läheiselle myös todella hyvänä lahjaideana! Toki, ei ehkä kovin korkeapaikkakammoiselle...