INSTAGRAM

perjantai 11. toukokuuta 2018

PÄIVÄREISSU PIETARIIN - MITÄ MIELTÄ OLIMME?

XOXO SS & SN

Tiedättekö, kun antaa lahjaksi jotain aineetonta, kuten ravintolaillallisen tai reissun ja toteutus vain venyy ja venyy kunnes se lopulta unohtuu? Me venytettiin puolitoista vuotta lähinnä aikataulullisista syistä, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin toteutettua Siiri S'n 19 vuotis lahja, kun keskiviikkoiltana otettiin suunnaksi satama. Meillä on kummallakin seinillä tarrakartat, joita koitetaan parhaamme mukaan saada valkoisemmiksi käymällä eri maissa. Venäjä on tolla kartalla ihan valtava. Kaiken lisäksi se on rajanaapurimme, mutta kumpikaan ei ole astunut maahan jalallansakaan. Niimpä päätettiin tehdä viisumivapaa päiväreissu maatuskamaahan ja se onnistui kun onnistuikin täydellisesti. Nyt istutaan Helsingissä aamupalalla yksi ihana kokemus rikkaampina ja halutaan antaa oma näkökulmamme tämän tyyppisestä matkasta.

Laivamatkan varaaminen oli todella yksinkertaista ja simppelliä alusta saakka, hinta ei ollut päätä huimaava + säästyi 80e viisumista. Luettiin laivasta paljon negatiivista, mutta todellisuudessa ei se paljoa eronnut perus Silja Lineista yms. Hytti oli pieni, mutta ei kummallinen. Tax free tarjonta oli suppea, mutta kokonaisuudessaan laiva oli siisti ja koristeltu. Jonotukseen saa varautua Venäjän päässä, sillä seistiin melkein paikallaan yhteensä noin 3h niin laivassa sisällä kuin satamassa passintarkastuksessakin. Ihan älytöntä miten huonosti ne on järjestetty! Pietarissa suunnattiin suoraan syömään ja kiertelemään jalan ympäri ämpäri. Ruoka oli todella halpaa Suomen hintoihin verrattuna ja noinkin lyhkäsessä ajassa nähtiin paljon. Hyvä pintaraapaisu tuli ehdottomasti koettua. Tietysti jos kattavammin tahtoo kaupunkia tutkia, ei kannata tälläistä pientä trippiä varata, sillä kyllähän tuolla nähtävää ja koettavaa riittää! Meidän tarpeisiin reissu kuitenkin vastasi aika kympillä. Jos ei jonotuksen tuomaa tuskaa lasketa, niin paljon moitittavaa ei kyllä löydetä. 

Minkälaisia kokemuksia teillä on Pietarista?





No Comments Yet, Leave Yours!