INSTAGRAM

tiistai 3. helmikuuta 2015

SUKLAA-LIME MACARONSSIT

xoxo SS & SN
Tänään oli oikea puuhapäivä ja saatiin ihan hurjasti aikaseksi! Kuten nämä ihan super hyvät macaronsit joista halutaan jakaa pala teillekkin. Kovan etsimisen päätteeksi jäi väriaineet löytämättä, joten päädyttiin lisäämään taikinaan kaakaojauhetta, joka toi värin lisäksi myös makua näihin. 

Tekovaiheesta ei kehdata julkaista kuvia tämän enempää, se taikina näytti nimittäin kulhossa ihan ripulilta (Ihan vain näin teidän ruokahalua herättämään.. :D) Jokatapauksessa resepti noin 24'än pikku "kanteen" tulee täsä:

1,75 dl mantelijauhetta
2,2 dl tomusokeria
2rkl kaakaojauhetta
2 isoa munanvalkuaista
0,5 dl sokeria

Sekoita jauheet ja tomusokeri keskenään ja siivilöi. Sekoita toisessa kulhossa valkuaiset, lisää sokeri jo kovaan vaahtoon. Tässä vaiheessa seoksen ei tulisi tippua kun käännät kulhon ylösalaisin. Kääntele kolmessa osassa jauhoseos marenkiin ja jatka kääntelyä kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin keskenään ja taikina on nauhamaista. Pursota saman kokoisiksi kasoiksi leivinpaperille, tai yllä näyvälle matolle. Tässä vaiheessa pelti tulisi kopauttaa pöytää vasten, jotta ilmakuplat häviäisivät ja antaa seistä huoneenlämmössä 30 min. (Me unohdettiin nämä kaksi viimeistä vaihetta, minkä takia lopputulos ei ollut niin kiiltävä ja tasainen)

Paista 150 asteessa 15-20 min. 
 Ja sitten oli vuorossa mitä yksinkertaisin täyte. Etsittiin mitä kaapista löytyi ja ei oltaisi voitu olla tyytyväisempiä lopputulokseen. Kyhättiin siis kreemi sekottamalla nämä keskenään:

3 rkl pehmeää voita
1 lime- & 1 sitruunamehu
2,5 dl tomusokeria
 Tässä kuva kun näitä vielä oli jäljellä, hävis nimittäin silmän räpäyksessä parempiin suihin. Hurjan hyviä ja kaikki suositukset sinne! Onko teillä jotain suosittelemisen arvoisia macaron täytteitä/makuja?

3 kommenttia:

  1. Itse tein kerran valkosuklaa - sitruuna macaronsseja :) Hyvän näköisiä nämäkin!

    VastaaPoista
  2. Ei vitsi, just mietittiin valkosuklaa yhdistettynä esim appelssiiniin! Pistetään sitruunakin korvan taakse. ;-)

    VastaaPoista
  3. SN, miten oikein oot tollasessa kunnossa? :o Haluan sun vatsan!! Urheiletko? Ja mitä kaikkea urheilet? Olisko mahdollista saada jotain treenipostausta, kun ite haluaisin laihduttaa.

    VastaaPoista