INSTAGRAM

perjantai 26. joulukuuta 2014

MERRY CHRISTMAS NYC


 Niin paljon ois kerrottavaa, mutta tä menis niin sekavaks että on helpompi vaan pureutua tämän postauksen kuvitukseen ja kuluneeseen torstaipäivään. Otetaan muu matka aiheeksi vaikka puhelinpostauksen merkeissä, eli ainakin yksi postaus NYC'iin liittyen vielä tulossa, me nimittäin suunnataan nokka huomen aamuna kohti Lexingtonia ja lauantaina vuorossa ois Florida. Huh.
Amerikassahan joulua vietetään tunnetusti 25. päivä ja siksipä useimmat paikat oli tänään kiinni, joten päädyttiin vain kävelemään ympäri kaupunkia ja ottamaan viimeiset ilot irti näistä rakennuksista ja tunnelmasta. Eilisellä kauppareissulla tosiaankin huomasi että joulu on ihan oven takana, koko kaupunki tuntui olevan liikkeessä ja oon satavarma että joulupäivä on se yks ainoa päivä vuodessa kun VS'ällä on melkein enemmän miehiä kun naisia.. Suurin osa varmaan oli ostamassa tyttöystävilleen viimeisiä joululahjoja ja mikäs sen varmempi vaihtoehto kun valmiiksi pakatut bodymistit tai kivat alusvaatteet. Oon tehnyt tällä reissulla vain kaksi hankintaa ja toinen niistä on noi yllä näkyvät kengät. Tykkään kyllä ihan hirveästi ja oli ihanat jalassakin! Niitä kilometrejä nimittäin kertyi ihan kiitettävästi, kaupunginosia ja central parkia kierrellessä. Lopulta päädyttiin jätskihyllyn kautta hotellille ja äsken olin vielä salilla. Pian vois ruveta jo pakkailemaan ja nukkua viimeset unet mun unelmakaupungissa ennen kun on aika siirtää ajatukset tonne vähän lämpimämpään osavaltioon. 

XOXO SS

2 kommenttia: